Sukua olen auringon ja tuulen

Sävel helisi nuorista,hennoista puista,en missään sen kaltaistakuulleeni muista,kuin arkain silmujenalta se tuuli –sitä korvalla kuullut en,sielu sen kuuli.

Valo piirsi tiellenielävän merkin,jota lehvät kaarsivatviivoin herkin.Mihin jäi se? Loittonentuulien viedä.Sen jälkeen mistään enmitään tiedä.

Aale Tynnin runoudelle on leimallista vahva rytmi, soinnillisuus ja kerronnallisuus. Hänen runonsa ovat innoittaneet lausujia ja tulleet tunnetuiksi myös lauluina.

Teos sisältää kokoelmat: Kynttilänsydän (1938), Vesilintu (1940), Lähde ja matkamies (1943), Lehtimaja (1946), Soiva metsä (1947), Ylitse vuoren lasisen (1949), Tuntematon puu (1952) ja Torni virrassa (1954).