Volodjan pojat

Kunnianhimoinen, kohtisuora esikoisromaani sodasta, syyllisyydestä ja suomenvenäläisestä identiteetistä.

Pietarista Suomeen muuttanut Kostja kokee olevansa väärällä tavalla ulkomaalainen. Hän tuhlaa lahjojaan sairaalan vahtimestarina ja kurkistaa maailmaan pienen nostettavan luukun kaut­ta. Suomalaiset naiset ovat kuin miehiä ja miehet kuin naisia. Rajan takana kaikki olisi selkeämpää. Jossain kaukana Venäjän ja Ukrainan rajalla tilanne kiristyy.

Joel Hohko kirjoittaa heti esikoisromaanissaan rajusti mutta eleettömästi, mestarin varmuudella. Omaa paikkaansa hakevan Kostjan matka maiden ja mielen rajojen yli laskostuu auki yhtä aikaa epäjohdonmukaisena ja välttämättömänä, kuin elämä.

Ensimmäisellä kerralla kun ylitin rajan, suomalaiset rajavartijat näyttivät haalareissaan pilkkijöiltä. Olen mennyt rajan yli kymmeniä kertoja, mutta nyt se tuntuu merkityksellisemmältä. Mielessä käyvät kaikki kouluni ja se miten äitini tuli turkkiin pukeutuneena joulujuhlaan ja sen jälkeen sitä kutsuttiin ryssähuoraksi. Finninaamainen ja neuvottoman näköinen varusmies tarkastaa passini ja sanoo pojanäänellään että tervetuloa kotiin.